Palvelut

Palvelut

PALVELUA LAAJALLA SKAALALLA

Hyvin harvoin eteemme tulee tilanne, jolloin emme osaa neuvoa tai auttaa ongelman ratkaisemisessa. Alapuolella on lajiteltu joitain osa-alueita, joihin liittyen voimme tulla apuun. Ja vaikka omaa tarvetta ei olisikaan listattu, kannattaa meille silti soittaa ja tiedustella asiasta. Todennäköisesti me pystymme tekemään saman kuin ammattihuollossakin, mutta vain pienemmin kustannuksin. Käyttäessäsi Prohelpin palveluja sinun ei myöskään tarvitse kuljettaa tietokonettasi minnekään ja voit aina halutessasi katsoa vierestä, mitä koneellesi tehdään. Samalla me vastailemme mielellämme sinua askarruttaneisiin kysymyksiin. Meille on tärkeintä se, että asiakkaat ovat tyytyväisiä, ja siksi laskutammekin palveluistamme vasta jälkikäteen kirjeitse.

Jumiutunut tai hidasteleva tietokone

Yleisin ongelma tietokoneiden kanssa on niiden hidastuminen tai muut ohjelmisto-ongelmat, jotka haittaavat koneen käyttöä. Vuosien varrella tietokone kuin tietokone hidastuu siihen asennettujen ohjelmien vuoksi ja koneen hidastelu haittaa jo käyttöäkin. Hidastelevaa konetta voi onneksi nopeuttaa erilaisilla ohjelmistojen puhdistustoimenpiteillä. Joskus tietokone voi mennä kuitenkin niin jumiin, ettei se enää välttämättä käynnisty. Tällöin syynä voi olla käyttöjärjestelmän vikaantuminen tai jonkin osan rikkoutuminen. Mikäli koneesta ei ole otettu varmuuskopioita, voidaan tiedostoja yrittää palauttaa kuitenkin asiaan tarkoitetuilla laitteilla myös asiakkaan kotona.

Laajakaistat ja langattomat verkot

Yhä useammassa kodissa on jo laajakaista, mutta langaton verkko ja sen suojaaminen asianmukaisesti naapureilta on sellainen asia joka jää helposti tekemättä. Tunnemme laajakaistatekniikat sekä langattomat verkot, joten voimme tulla paikan päälle auttamaan esimerkiksi langattoman verkon käyttöönotossa. Nykyaikaisten internetliittymien käytössä on myös tärkeää, että tietokone on varustettu kunnollisella tietoturvaohjelmistolla. Käyntimme aikana voimme mm. tarkastaa että tietoturvaohjelmistot ovat päivitetty ja toimivat oikein.

Laitteiden asennus ja konsultointi

Onko sinulla tietokone ja olet ostamassa esimerkiksi tulostinta tai vaikkapa skanneria? Prohelp voi auttaa etsimään hinta/laatusuhteeltaan sinulle parhaiten soveltuvan tuotteen. Seuraamme tietotekniikan uutisia, testejä ja arvosteluita säännöllisesti, jolloin voimme esitellä sinulle monipuolisesti erilaisia vaihtoehtoja ja tarvittaessa auttaa etsimään edullisimman liikkeen tuotteen ostoa varten. Voimme myös tulla asentamaan laitteen ja opastaa sen käytössä. Meistä on tärkeää, että asiakas saa rahoilleen vastinetta, eikä kallein vaihtoehto aina ole paras. Prohelp joustaa asiakkaiden tarpeiden mukaan, ja siksi onkin kannattavaa ottaa yhteyttä ja tiedustella, miten voisimme helpoiten ratkaista ongelmasi.